lauantai 8. elokuuta 2009

Pieniä tai ei niin pieniä muutoksia

Kyllästytti taas tämä sama ulkoasu, joten muokkasin taas.

Ylhäällä on pari vuotta sitten suunnittelemani Mätkyt-kuosi. Tosin sitä en ole vielä missään käyttänyt. Pitäisi ihan tehdä tuosta seula ja painaa jotakin. Ehkä pian, koska tulossa on Kuvia kankaalle kurssi ja aion oikeasti painaa kangasta, enkä vaan tuhertaa näytteitä, niin kuin olen kuullut siellä tehtävän. Toivottavasti saan opettajan samalle kannalle.
Siis koulu alkaa ensi keskiviikkona. Olen yllättävän innoissani. Varsinkin odotan kudonnan alkamista. Haaveissa olisi päästä kutomaan kuultokudosta.

Pieni hinku on ollut jo viikon päällänsä, jotta pääsisin kokeilemaan cool aid värjäystä. Harvoin huomaan itsestäni, että jokin "muotivillitys" on iskenyt, mutta nyt tekisi mieli kokeilla. Selailin jo tuossa vähän nettikauppoja, josta jauhetta tilaisin, mutta maltoin vielä mieleni. Ehkä vielä tulevien viikkojen kuluessa.
Kouluun tuskin pääsen vielä kovinkaan hyvin elokuussa käsiksi, koska luulempa olevani viimeisen viikon töissä. Pitäisi vaan pyytää koko viikko vapaaksi. Toisaalta en haluaisi, mutta toisaalta taas olisi kiva olla vielä viikko kotosalla, ennenkuin ryntään talveksi kaupunkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti