tiistai 30. joulukuuta 2014

Pehmeää ja lämmintä








Väsäilin syksyn mittaan muutamat lapaset jämälangoista.
Oranssi on Pirtin Kehräämön karstalankaa
ja noissa pienissä olen käyttänyt lisäksi 
Aade Löngin lankaa.
Mallit ovat simppeleitä 
kun lanka ja sen väri ovat pääosassa.
Neulomisen jälkeen huovutin hieman noita isompia.
Käytössä ne huopuvat vielä lisää, 
pehmeiksi ja lämpimiksi käyttää.
Näin aluksi molemmat langathan ovat hieman karheita.






perjantai 26. joulukuuta 2014

Luurin lämmitin






Näitä kännykkäpusseja voisi tehdä vaikka miljoonan.
Koon arvioiminen on hieman hankalaa, 
jos ei ole sitä kyseistä puhelinta mallina.
Tämä tuli siis lahjaksi ja oma puhelin on tuohon hieman suuri.
Pussin täytyy kuitenkin olla aluksi melko napakka, 
että puhelin pysyy siinä kun pussi käytössä hieman löystyy.






 Täytyyköhän itsellekin tehdä jo uusi?
Noita kuvioita voisi sommitella loputtomiin. 
Tein tähän nyt sen kaikista simppeleimmän mallin.
Raitojen vinoushan syntyy vaan siitä 
kun virkatut pystyrivit kaartuvat itsekseen aina hieman oikealle.



torstai 25. joulukuuta 2014

Eagle Twist




väreissä Rust ja Scorzonera
Puikot: 2,5 mm




Tein tuota todella innolla ja lopputulos jännitti.
Pyöröpuikko oli niin lyhyt, 
ettei lopputuloksesta ollut oikein aavistustakaan.
Tein malliin hieman muutoksia noissa raitojen koossa, 
koska lankakin oli ohuempi.
Tein siis useampia ja leveämpiä raitoja.
Lopputulos on mukavan symmetrinen.
Yllättävän pieni huivista kuitenkin tuli.
Ihana väripilkku!
Molempia lankoja jäi vielä mukavasti, 
niin taidan kokeilla pipoa seuraavaksi.







keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Lumen valkeaa






Joululahjasukat
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5 mm







lauantai 8. marraskuuta 2014

Pätkärääkättyjen kesytystä


  

Luulin jo olevani kajahtanut kun olin Kalakukkojen lankavaihtolaatikosta 
napannut kaksi erilaista kerää pätkärääkättyä sukkalankaa.
Mietin pari viikkoa, että mitä ihmettä niistä oikein teen. 
Kävin jo ostamassa Regialle kaveriksi mustaa lankaa, jonka kanssa sen raidoittaisin. 

Joku hulluus kuitenkin iski ja aloin luomaan silmukoita 
tuolla vihreällä Opalilla. 
Kohta puikoilla olikin jo pari senttiä tuota sinistäkin raitoina
ja sehän toimii!
Tuossa Regiassahan on hieman myös vihreää,
mikä selvästi auttaa sopeutumista.






Malli: Omasta päästä kokeillen
Langat: Vihreä Opal Ladies & Gentlemen, 
sininen Regia Allround Color 
Puikot: nro 2
Mieliala: Näitä oli ihan mahtava neuloa. 
Koko ajan olin sovittamassa ja jännittämässä lopputulosta. 





perjantai 31. lokakuuta 2014

Ruuvikierrettä




Mihinkäs blogin pitäminen onkaan unohtunut?
Muutama työ onkin jo kasaantunut esittelyjonoon. 
Nämä sukat on kuvattu jo syyskuussa, kuten kuvista näkyy. 
Tähän on kai hyvä päättää kesästä haikailu ja siirtyä talven odotukseen.






Malli: Wendel
Puikot: Hiilikuituiset 2.0
Mieliala: Ihana malli. 
Harmittamaan jäi vähän se, että langankierroista ja 
erisuuntaisista kavennuksista muodostuu hiukan erikokoisia aukkoja. 
Sukat ovat siis keskenään hiukan erinäköiset.
Tuo lanka oli uusi tuttavuus ja mukava sellainen. 
Seuraavaksi selvitetään sen kestävyys...









maanantai 15. syyskuuta 2014

Kuution virkkausta






Elokuun alussa sain lahjaksi Molla Millsin 
Virkkuri-kirjasarjan toisen osan. 
Samantien oli rynnättävä kauppaan etsimään sopivan väristä kalalankaa.
Olin suunnitellut kassista mustavalkoista kuten ohjeessakin, 
mutta kun silmiini osui tämä vihreä niin se oli menoa. 
Kassista tuli mielestäni raikkaan näköinen noillakin värivalinnoilla. 




Tekemistä tässä laukussa todellakin riitti. 
Aloitin ensin ohjeen mukaan vieläkin suurempaa kassia, 
mutta totesin hyvin pian, että koko on VALTAVA.
Siksi jätin pois yhden kuvion puoleltaan ja nyt kassi on juuri sopivan kokoinen. 





 Sanotaan tätä nyt vaikka prototyypiksi,
ihan en ole tyytyväinen lopputulokseen.
Ompeleminen väsyneenä flunssassa ja 
viimeisten kierrosten väsyneenä virkkaaminen näkyvät lopputuloksessa, 
mutta olin jo tarpeeksi kyllästynyt joten en jaksanut välittää.
Kirpparilta löysin tuon vanha vyön kantokahvaksi, 
joka on kyllä oikein oiva löytö tuohon.



tiistai 26. elokuuta 2014

Sillä sipuli



Jes! Kerrankin onnistaa: 
viikonlopun värjäyskokeilut onnistuivat täydellisesti.
Olen ollut jokusen kerran hassu näky kaupan sipulilaarilla, kun olen itse sipuleiden sijasta pussittanut sipulinkuoria. Kuuliaisena kansalaisena olen kuoret punninnut ja maksanut muutaman sentin saaliistani.






 Lankoina käytin muutamaa erisävyistä 
Novitan Floricaa ja yhden kerän Pikkusiskoa. 
Mukana taisi olla myös jotain vuosikerta nöttösiä.

Osan langoista värjäsin keittämällä sipulinkuoria ensin puoli tuntia, jonka jälkeen lisäsin langat. 
Pari vyyhtiä viskasin pataan kokonaan ja toiset kaksi 
laskin pataan vähitellen, jotta sain aikaan kirjavampaa lankaa.
Sipulin väri tarttuu todella helposti lankaan 
ja värjäystä on hauska seurata.

 






Värjäyksen jälkeen olin jo viskaamassa lientä pois, 
kun keksin vielä kokeilla jälkivärjäystä.
Ihmeekseni sekin onnistui. 
Sain aikaan kaksi vaaleaa vyyhtiä ja yhden tummemmankin.
Lanka itsessään näyttää vaikuttavan värjäystulokseen todella paljon. 
Jotkut langat imaisevat värin hetkessä 
ja toiset vaativat pidemmän ajan.
Tämän parempia sävyjä ei voi kaupasta ostaa talven kirjoneulekokeiluihin!
 




tiistai 5. elokuuta 2014

Harmaasta hiirulaisesta hienohelmaksi




Kirpparilla iskin silmäni harmaaseen kassiin, 
kun kassitilanne oli surkeimmillaan.
Olin jo jonkin aikaa etsinyt jotakin isompaa laukkua viikonloppureissuja varten.
Väri ei vain oikein inspiroinut, mutta koska hinta oli kohtuullinen lähti kassi matkaan.






Vetoketjujen ja tikkausten pinkkiväri innosti värjäämään kassin punaisella pesukonevärillä.
Ja VAU! Siitähän tuli virkistävän punainen ilmestys. 
Pesukonevärjäys on kyllä mahtavan helppoa. 
Sitä melkein istuu koneen kyljessä jännittämässä ohjelman loppumista ja värjäyksen lopputulosta.
Mutta miten ihmeessä tuon ryppyisyyden saa pois?
Silittämälläkin kassi jäi hupsun näköiseksi.
Onneksi kangas näyttää hieman suoristuvan käytössä.


p