keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tammikuun tontun sukat






Malli: Raanusukat
Lanka: Novitan Nallen jämiä
Puikot: Bambuiset kolmoset

Mieliala: Jes! Vihdoin sukat itselle! Nämä tulivat tarpeeseen. Ja niistä tuli niin kivat, vaikka tuosta punaisesta tulee aina joulu mieleen. Ja tällä mallillahan nämä olivat jo toiset, eivätkä ehkä edes viimeiset. Näihin saa kulumaan pikkunöttösiä. Suunnittelin, että tällä mallilla voisi tehdä todelliset jämälankasukat, neuloen noita raitoja sattuman varaisilla väreillä.







sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Palokärjen nään






Malli: Oma, kuvioita napattu muun muassa näistä.
Lanka: Novitan Nalle taas, jämiä ja uutta.

Mieliala: Vuoroin tykkään näistä paljon, sitten en taas ollenkaan. 
Kuvioiden sijoittelua olisi pitänyt hieman suunnitella enemmän. 
Sitä se aiheuttaa kun vaan posottelee koulussa menemään ajattelematta.




keskiviikko 22. tammikuuta 2014

SIK SAK sukkasillaan...







Malli: Oma

Lanka: Sandnes Garn Sisu, molemmat kerät ovat odottaneet jo jokusen vuoden muuttumistaan kirjoneulelapasiksi, mutta kuinkas sitten kävikään...

Mieliala: Värit sopivat hienosti yhteen, kuviokin on kiva. 
Miettimistä aiheutti kiilakavennusten ja mallikuvion ydistäminen.





sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Päivän piristäjä






Malli: Kaveri II, malli omasta päästä.
Lanka: Lankalaatikosta kaivetut vanhat Novita Nallen jämäkerät.
Napit omasta nappilaatikosta.

Mieliala: Tulihan siitä ihan hauska, vaikka
 aluksi ei näyttänyt siltä. 
Jännitti miltä tuo musta "naama" näyttää. 
Tuosta rusetista tuli hauska!
Päivän piristäjinä tämä ja auringonpaiste.



keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Talven valkoista ja vihreää






Malli: Raanusukat
Lanka: Novitan Pikkusisko
Puikot: Ihanat KnitPron Karbonzit, kokoa 2. 
Näitä puikkoja ei voi olla hehkuttamatta, en suostu enää neulomaan muilla!

Mieliala: Mielenkiintoinen malli, näyttää vaikealta, mutta onkin ihanan simppeli. 
Näistä sain idean seuraavaan työhön...






sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Tuulen riepottelemat




Malli: Pyttipanna
Lanka: Malabrigo Lace Burgundyn punaisena, noin 25 grammaa

Mieliala: Jee! Kiva, simppeli malli. 
Pitkästä aikaa pitsineuletta!
Uusi tekniikka minulle, jossa neulotaan pitsireuna ensin, 
jonka reunasta poimitaan silmukat sileälle osuudelle.
Huivista tuli mukavan pitkä ja kapea, 
enemmän asuste siis kuin lämmike.



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Ruuturouva vai pataässä?




Sää ei suosinut tänään kuvajaa, 
mutta villatakkiprojekti tuli ikuistettua.
Syksyllä ilmestynyt Islantilaisia neuleita -kirja on kyllä mahtava.
Ongelma oli vain valita kiehtovin malli.
Villapaidat tuntuvat nykyään niin tukalilta, 
että oli pakko soveltaa ohjetta takiksi.




 Malli: Stryta
Lanka: Teetee Kamena
Mieliala: JES!