Arkkitehtuurista, asumisesta

Viime aikoina olen alkanut katsella erilaisia rakennuksia sillä silmällä. Koulussa tutustuttiin paikalliseen arkkitehtuuriin, joten jokin nappula tais päässä jumahtaa pohjaan, kun vaan kattelen erilaisia rakennusten yksityiskohtia.
Kotikaupunkikin alkaa näyttää aivan erilaiselta, kun katsoo maisemaa eri tavoin. Kun ennen katsoi vain graffitit (Elvis oli kala) ja mainokset, tulee nykyään katsottua myös itse arkkitehtuuria.
On vaikea ymmärtää sitä miksi joskus on haluttu näyttää "todellisuus" ja jättää piilottamatta harmaat rakennuselementit. Onko siitä "todellisuudesta" nyt sitten kenellekään iloa jos se on vain kauheaa harmaata betonia ja likaisia ikkunoita ja harmaita peltejä. Brutalismiapa hyvinkin.

Kun on nyt tullut puolitoista vuotta kokeiltua kerrostalo asumista ei se vaikuta yhtään sen kivemmalta kuin aiemminkaan. Kyllä taitaa puutalo voittaa sekä kauneudellaan ja mukavuudellaan. Mutta sellaisessa asuminen kun harvoin on mahdollista.
Nykyään rakentavat kyllä asuntomessualueillekin hirsitaloja ja puutaloja, suomalaisten "idyllejä". Itseäni kammottaa ajatus kuitenkin sellaisessa asumisesta, kun naapuri tuijottaa omalle pihalle ikkunasta. Jos olisi pakko asua sellaisessa, kasvattaisin valtavat pusikot talon ympärille, etteivät naapurit pääse tirkistelemään. Mutta tuskinpa se on kuitenkaan sallittua, kun kaikki on nykyään kiellettyä. Taloissakin värikoodit.

Ilmeisesti siis paras asumismuoto olisi siis, ainakin minulle, asua jossain korvessa, jossa ei kukaan pääse kurkkimaan. Mutta tulisiko sitten yksinäistä?

Kuopiolaista puutaloidylliä keskustassa:

Tein hevosen - päättömän sellaisen.

Ihanaa nuoskaa. Rakastan lumitöitä. Varsinkin kun iskä linkoaa turhat pois traktorilla. Minulle jää siis vain tehtäväksi rakentaa siitä jotakin ihanaa.Tein siis tuossa yks päivä hevosen. En saanut päätä kestämään paikallaan, se tippui aina pois. Yhdessä vaiheessa se näytti ihan karhulta. Miun jääkarhu. Mut sit sekin pää tippi. Siis lopulta päätön hevonen. Serkut ja veli katkas kaulankin.

Tein myös lumilyhdyn. Mut se lähti lingon mukana.

Että silleen. Vain Gunnarit auttaa.

Joululahjoja tietysti

Vihdoinkin lomalla. Tätä olikin jo kovasti odotettu. Pääsin kotiin perjantaina ja kuulin mukavan uutisen. Aattona onkin serkut tulossa kylään. Kiva nähä niitä joskus talvellakin, kun yleensä vierailevat Suomessa vain kesällä pari viikkoo. Saavatpahan tutustuu myös suomalaiseen jouluun.

Viime viikonloppuna olin kans kotona. Lintujen läskittarjottimella vieraili myös kutsumaton vieras. Oli jotenkin niin harmaata ettei oikein hyvittanut hirveesti kuvailla. Nyt on taas lunta maassa kun on satanut parina päivänä. Toivottavasti ei sula pois ennen jouluu.

Oon tän kuun värkänny vaan sukkia lahjaks. Jos oisin tienny serkkujen tulosta aikasemmin, oisin voinu neuloo niillekin jotain. Nyt en kyllä enää ehdi. On vielä nimittäin yhet sukat kesken. Pitäs tehä veljelle vielä jotain mopon kuvia kuulemma sukkiin. Kokeilin kirjoneuletta, mutta meinas hermo mennä, niin purin sen pois ja vaikka kirjon sitten päälle.

Käytin kaikkia jämä lankoja ja kaivelin mummin varastoja. Toivottavasti noi vanhat langat kestää. En oo aikasemmin niitä kauheesti käyttäny. Osa on kyllä ihan kivan värisiä. Ihme raitavillitys menossa. Itelle haluisin kyllä tehä jotkut vihertävät kirjoneulelapaset ja uudet sisävillasukat, kun entiset on jo puhki kulunu, vaikka huovutin niihin vasta pohjallisetkin.

Innostuin eilen ja toissa päivänä taas nypläämään. Ois tarkotus tehä yhen vanhan paidan hihansuihin pitsit. Pitsiä vaan rupes tulemaan hirvellä vauhdilla, että taitaa siitä riittää vielä johonkin muuhunkin. Valitsin sellasen aika kapeen mallin, niin sitä on nopee tehä. Seuraavaks haluisin kyllä jotain vähän leveempää, vaikka välipitsii.
Katotaan mitä tässä nyt sitten kerkee, kun on ne serkutkin tulossa. Huomenna pitäs lähtee jouluostoksille. Tiistaina paistellaan äidin ja isän tädin kanssa piirakoita pitkästä aikaa, on sitten jouluks tuoreita. Äsken tein pipareita, jo toista kertaa (!) kun edelliset on jo melkein syöty.

Rauhallista joulua!

Yleistä jaarittelua

Hohhoijaa. Pitkästä aikaa mukavan rauhallinen perjantai. Tosin päivällä meinas palaa pinna kun kävelin turhan takia kirjastolle asti. Oli mennykin sitten kiinni jo neljän aikaan.

Pitäs tehä jotain muutoksia vähän tohon blogin yläpalkkiin. En oikeen tajuu miks sen oon siihen ees laittanu. Ei paljoo kerro tästä sisältö puolesta. Pitäs vaan keksii jotain parempaa.

Otin muutamia kuvia. Kämpässä on vaan aina niin pimeetä, et tuntuu et kaikki kuvat on aina jotenkin kauheen värisiä. Tosta sain nyt suht kohtuullisen. Siis vähän kalalankapitsiä. Alotin jo uudenkin ja aattelin tehä vähän pitemmältikin sitä. Muut kokeilut on vaan noita tosi lyhyitä.

Tuntuu et pari viime kuukautta on vaan puhuttu koulussa vaan muotoilusta ja sen tulevaisuudesta. Lainasin kirjastosta Susan Vihman kirjan Ornamentti ja Kuutio. Alotin vähän lukemista. Vaikuttaa sellaselta minkä vois oikeestikin lukee. Useimmat tommoset kun on jotenkin kuivakoita. Kirjassa on sitten muotoilun historiasta.

Viikonloppuna pitäs jaksaa vähän lukee myös enkun sanoja. Jos nyt sitten pääsis sen enkun kokeen suht hyvin läpi. Pari viimestä viikkoo on ollu niin levottomia... Koko luokka on välillä ihan hervoton, eikä esitelmistä meinaa tulla mitään. Kertoo ehkä vähän myös siitä miten noi asiat jaksaa kiinnostaa. Mut tässä vaiheessa tää ei kyllä tunnu opiskelulta, vaan enemmänkin suoritamiselta, kun kaikki pitäs vaan kiireesti saaha aina valmiiks. Voi tulla jakson lopussa melkonen palautevyöry. Aina tuntuu olevan liikaa tekemistä. Poissaolotkin senkun vaan lisääntyy. Tuntuu luokka aina niin tyhjältä. Maanantainakin yhellä tunnilla oli alle kymmennen ihmistä kahestakymmenestä.

Kiinostas lähtee kattomaan se uus leffa: Putoavia enkeleitä. Vaikutti ihan kivalta. Tykkään jostain syystä aina noista kotimaisista enemmän kun ulkomaalaisista. Tosin Once oli ihana, kun kävin kattomassa sen viimeks. Harmi vaan et unohin käyvä kattomassa sen Erottamattomat, tais olla vaan yhen kerran täällä.

Kuvakudoksia, nypläystä ja muuta mummoilua...

En ole ihan vielä saanut hermoromahdusta. Jollain kumman konstilla sitä on tänne asti päästy. Viimesin kirjotus näkyy olevan sitten viime kuun alusta, johonkin se aika tuppaa kulumaan.
Ainakin on tullu neulottuu vähäsen. Alotin viime maanantaina sukkia. Oli tarkotus tehä veljelle, mut en sit älynnykkään tehä tarpeeks isoja, niin ne nyt onkin sitten äitin joululahja. Kunhan saan sen toisenkin valmiiks. Koulussa tulee neulottuu kauheesti. Ei oikein muuten kerkeiskään. Etin kaikkia jämälankoja, niin tulee ainakin värikkäitä, ja mikskäs niitten nyt tylsiä tarviis ollakaan.

Nypläyskin on vähän edistynyt. Huomenna ois viimenen kerta sitä. Pitää kai alottaa jotain uutta mallia, jos vaikka alottas mantelien harjottelun. Toi musta tuli siis jo viime kerralla valmiiks, mut en oo vaan saanu otettuu siitä kuvaa. Tein ihan kalalangasta, oli aika helppo materiaali tohon. Tuo pellavalanka juttu olikin sitten ensimmäinen isompi kokeilu. Virheitä on siellä täällä, mut ihan hieno se on vaikka ite sanonki.

Äiti on kerinny sitten levitellä tietoja miun tekemisistä pitkin kyliä. Olin toissa viikonloppuna hirvipeijaisissa, niin puoltutut tuli harmittelemaan kun eivät olleet muistaneet tuoda miule kahvipusseja töitä varten! Olivat kuulemma oikein ruvenneet niitä säästämään. Ihan kiva sinäänsä, mut kun en oo oikeesti kovinkaan innostunut tekemään niistä mitään. Oottelen vaan et millon niitä alkaa kotiin ilmestyä. Kai sitten on pakko niistä jotain sitten tehä. Aikasemmin oon kokeillu tehä yhen kori, mut ei se nyt niin kivaa ollu. En sitten kehannu ruveta sitä niille selittämään.

Muistin vihdoin hakea ton kuvakudoksen arvioinnista. Onhan se vähän vänkyrä, mut ensimmäinen kai saa ollakin? Taisin saada numeron jo elokuussa, mut ei oo tullu mieleen. Innostuin tosissaan tosta tekniikasta, mut se vaan vaatis aika paljon aikaa. Aiheen tuohon otin omasta valokuvasta. Työn edetessä muokkasin sitä vähän mieleni mukaan.