tiistai 27. tammikuuta 2009

Kudontaa

Taas pitäisi aloitella kudontaa koulussa. Mietin noin kolme viikkoa että mitä sitä taas alkoisi tekemään. Jotenkin en kuitenkaan saanut mitään super ideaa, joten päätin sitten alkaa tehdä mattoja. Tarkoitus olisi kokeilla helmipoimintaa ja sitä miten se sopii mattoon.
Kuvioita olen pähkäillyt monenlaisia. Viikonloppuna kämppiksen kanssa molemmat pähkäiltiin oman tuotteen suunnittelussa. Ihmeesti se aina auttaa kun saa jonkun muunkin mielipiteet asioista ja vähän eri näkökulmasta. Olenkin huomannut selvästi, miten tapanani on kysellä muiden mielipiteitä ja eri näkemyksiä. Oma työ tuntuu aina vähän taas edistyvän.
Sain eilen jopa luotu kalalanka loimen ja kierrettyä sen tukillekin, muiden avustamana. (kiitos vaan) Huomenna pääsenm sitten niisimään. Rupes taas kyllä vähän hirvittämään se hinta, että mitä siitä nyt sitten kertyy. Kuus mattoo vetää aika paljon kuteita, plus kokeilut tietysti sitten myös. Loimikin on jo melkein viistoista euroo.

Viime viikolla oli meneillään joku ihme tehoviikko, kun tuntu et sain tosi paljon aikasiks. Ehkä se johtu osin siitä, että kouluu oli aika vähän. Sain jopa ommeltuu vakosamettihousut ja siivoiltuu ja sen semmosta. Vielä kun saisin housuista otettuu kuvan.

Ens viikolla ois tarkutus lähtee Tukholmaan huonekalumessuille. Loppuviikko meneekin sitten siellä. Kivaa vaihtelua.

Kudonnan jutuista ois sitten varmaan parin viikon päästä tulossa kuvia, kunhan sinne asti päästään. Ja ehkä sieltä Ruotsistakin.

1 kommentti: